Harjoittelukokemuksia Lissabonista

Mie oon ollu jo useammassa eri harkassa ja harkkapaikassa tässä reilun kolmen kuukauden aikana. Koen, että mulla on oikeasti jo kokemusta siitä, millaista on olla harjottelussa maassa, jonka kieltä en osaa muutamia sanoja ja lauseita enempää. Kokemuksia on kertyny laidasta laitaan, tosi hyviä sekä erittäin huonojakin. Oon päässy kokemaan semmosia asioita, joita en varmastikaan Suomessa olis kokenu. Toisaalta en kyllä ole harjotteluissa oppinu varmastikaan yhtä paljon ku olisin Suomessa oppinu. Kielimuuri on ollu suurena hidasteena oppimiselle.

(Kaikki kuvat puhelimella otettuja.)

Ensimmäisessä harkassa, angiografiassa, ei päästy tekemään oikeastaan mitään muuta ku vaan seuraamaan vierestä sen koko kolme viikkoa, mitä siellä oltiin. Ihan hirveästi ei siellä päästy oppimaan, sillä moni ei puhunu englantia ollenkaan ja me sitten Loonan kanssa yritettiin kahestaan aina miettiä, mikä tutkimus tai toimenpide on meneillään. Muutama työntekijä puhui siellä aika hyvin englantia, mutta eihän ne aina ollu sitten siellä meidän kanssa. Meillä oli paljon semmosia päiviä, että kukaan ei puhunu meille juuri mitään koko päivänä. Ainoastaan toivotettiin hyvät huomenet portugaliksi ja ehkä jopa kerrottiin, montako potilasta on päivän aikana.

Seuraava harkkapaikka olikin sitten aivan ihana pieni lastensairaala, joka kuulemma oli kumminkin Portugalin suurin lastensairaala. Siellä tehtiin magneettiharkka ja lasten harkka. Kaks työntekijää puhu tosi hyvää englantia ja päästiinkin heidän kans höpöttelemään kaikkea muutaki ku harkkaan ja työhön liittyvää asiaa. Etenkin lasten harkka oli huippu, vaikka ei ihan hirveästi päästy kielimuurin takia olemaan potilaiden kanssa tekemisissä. Meidän ohjaaja vaan oli niin ihana, että harmitti lähteä siitä sairaalasta pois. Jos oli hiljasia päiviä, niin juteltiin vaikkapa Suomesta ja Portugalista ja hän antoi vinkkejä täällä reissaamiseen. Tässä sairaalassa päästiin seuraamaan leikkausta, jossa potilaan tulehtuneesta sääriluusta poistettiin isoja paloja! Oli tosi jännää! Suomessa röntgenhoitajat ei työskentele leikkaussaleissa, niin siellä ei olis varmaan edes mahdollista päästä seuraamaan leikkauksia. Leivottiin vielä lopuksi lastensairaalaan vietäväksi korvapuusteja ku oltiin harkkapaikkaan niin tyytyväisiä.

Sitten päästäänki minun sädehoidon harkkapaikkaan. Olin siis kyseisessä harkassa samassa sairaalassa, jossa tein myös angioharkan. Sinne mennessä siellä oli yks työntekijä, joka oli oikeasti halukas puhumaan englantia ja ohjaamaan vaihtaria. Mietin sillon, että mitenhän minun käy, jos ohjaaja tulee kipeäksi. No, siinähän sitten kävi niin, että ohjaaja jäi vähän pidemmälle sairaslomalle erään välikohtauksen seurauksena, eikä siis enää tullu töihin minun harkan aikana. Minulta ei koskaan kysytty, olenko mie ok, vaikka tilanne oli vähän uhkaava ja seurasin tilannetta ihan vierestä..

Toisella viikolla sain joka päivä kuulla että: "ei tiedetä mitä sulle tapahtuu". Keskiviikkona mulle sanottiin, ettei tiedetä tuunko seuraavana päivänä harkkaan ollenkaan. Kysyin harkasta lähtiessä, että tuunko huomenna, niin vastaus oli, että: "en tiedä". Kovin oli tervetullut olo siellä ku kukaan ei tuntunu haluavan minua sinne... Päätin sitte loppuviikon olla menemättä harkkaan ku en vaan halunnu olla siellä tietämättä seuraavasta päivästä mitään. Eikä myöskään innostanu seisoskella koko päivää siellä, jos mulle ei muutamaa lausetta enempää päivän aikana puhuttu. Tää koko harkkatilanne sitten johti siihen, että minua syyteltiin vaikka mistä ja tuntu siltä, että ohjauksen toimimattomuus johtui minusta, mutta eihän mulla ollu edes ohjaajaa vaan ku yhtenä päivänä tuolla viikolla... Huvittavin asia mistä minua syytettiin, oli se, että hinkkaan koko ajan käsiäni (eli käytän käsidesiä) ja selvästi siis pelkään saavani jonkun tartunnan. Joo, pelkäsin, että saan tartunnan hirveässä flunssassa olevalta teknikolta tai sitä, että joku sädehoidon potilaista ois tullu kipeäksi ku tämä vaan niisti ja yski käsiin, eikä käyttäny käsidesiä. Muutamat itkut tuli kieltämättä väännettyä ku oli tuo tilanne sen verran kamala. En kestä sitä, että minua syytellään tuolleen kaikesta ja kritisoidaan tosi jyrkästi. Hyvä ku Suomessa on tottunu rakentavaan palautteeseen, niin täällä tuntuu asiat olevan vähän toisin..

Viimiselle sädehoidon harkan viikolle mulle oli järjestetty ohjaaja, joka oli juuri palannu takasin töihin. Hän oliki sitten tosi mukava ja jopa jutteli mulle muustaki ku harkkaan liittyvistä asioista ja kerto myös välillä, mistä ihmiset puhui. Koko harkan aikana opin aika vähän tämän häsläyksen seurauksena ja mun ohjaajan oli melko mahdotonta edes tehdä mulle arviointia.

Asiat tuntuu järjestyvän täällä kamalan hitaasti. Tuo minun kamala harkkatilannekki ois vaatinu nopeeta toimintaa, mutta täällä päässä opettaja ja koulun yhteyshenkilö ei edes vastannu minun sähköposteihin. Suomen päästä tuli heti aamulla vastausta ku illalla laitoin sähköpostia. He alkoivat heti tekemään asian eteen töitä. Täältäki päästä alko sitten kuulumaan jotaki ku Oulusta laittoivat sähköpostia tänne. Muutenki ollu vähän semmosta, että ei oo tienny seuraavasta harkasta mitään ennen perjantai-iltaa, vaikka maanantaina pitäis jo olla uudessa paikassa. Hyvä ku on Suomessa tottunu siihen, että harjottelut ja harkkapaikat on ollu tiedossa jo edellisenä lukukautena

Tämänhetkinen ja viiminen harkkapaikka täällä on aivan loistava! Oon siis isotooppiharkassa jossain yksityisessä tutkimussairaalassa. Se on niin hieno paikka, että en oikeen vieläkään usko sen olevan sairaala. Siellä on esimerkiksi iso puutarha keskellä sairaalaa, merinäköala ja vieressä on yks Lissabonin kuuluisimmista nähtävyyksistä. Tuo postauksen ensimmäinen kuvaki on siitä sairaalasta. Ensimmäisenä päivänä harkasta lähtiessä käytävällä tuli robotti vastaan. Seuraavana päivänä kysyin mikä se on, niin mulle kerrottiin sen kuljettavan lääkkeitä. Tuo robotti tuntuu tulevan vastaan melkeen aina ku kävelen siellä käytävällä. Aika huvittavaa minusta.

Suurin osa työntekijöistä isotooppiosastolla on minua nuorempia, joten aika lailla kaikki puhuu englantia enemmän tai vähemmän. Oon tän viikon viihtyny tosi hyvin siellä ku ihmiset oikeasti juttelee mulle ja vaikuttaa olevan kiinnostuneita minusta. En oo ikinä ennen ollu näin mielissään mistään harkkapaikasta! Eilenki lähdin hymyillen päivän jälkeen kotia. Ainoa miinus tuossa harkkapaikassa on se, että sinne on sen verran pitkä matka, että joudun lähtemään kotoa aina tuntia ennen harkkapäivän alkua.

Mutta tähän harkkaan ja sairaalaan onki sitten hyvä lopettaa meikän harjotteluvaihto parin viikon päästä! Vielä olis tulossa kuitenki monta postausta esimerkiksi reissuista mitä oon tehny, eli tämä ei jää vielä tähän. ;)

-Juuli