9 kämppistä

Alkuvuodesta etittiin aika epätoivosesti Loonan kans meille kotia vaihdon ajaksi. Meillä ei ollu vaihdon paperit edes allekirjoitettuna, mutta oli silti vaan pakko ettiä kämppää, ettei nyt ihan taivasalla oltais. Ja se ettiminen ei ollu kyllä helppoa.. Käytettiin siihen ihan hulluna aikaa ja molemmat suunnilleen itkettiin aina ku ei löytyny mitään meille sopivaa. Sitte ku jotain löyty ja pistettiin hakemusta menemään, niin tuliki ilmotus siitä, että huoneet on menny just joillekki muille. Meillä huoneiden ettimistä vaikeutti se, että haluttiin asua samassa kämpässä ja toinen kriteeri oli se, että vieraat on sallittuja. Suurin osa opiskelijoista alotti lukuvuoden helmikuun alkupuolella ja me tarvittiin kämppä vasta maaliskuun alusta, joten seki vaikeutti asunnon löytymistä. Haluttiin asua lähellä metroa, jotta päästäis helposti kulkemaan eri paikkoihin.

Ihanteellinen määrä kämppiksiä olis minusta ollu vaikkapa kolme tai neljä, mutta saatiin sitte lopulta huoneet asunnosta, jossa oli meidän lisäksi kaheksan opiskelijaa. Jokaisella oli oma huone, kolmella omat kylppäritkin. Kolme kylppäriä sitten loput seitsemän asukasta jakoi. Meillä oli yhteinen keittiö, joka tuntu välillä aivan liian pieneltä. Jääkaapitki oli aina ihan täynnä. Ei haluttu melkeen koskaan mennä kokkaamaan kaheksan jälkeen illalla ku keittiössä tuntu olevan kaikki kerralla tekemässä ruokaa. Minkäänlaista olohuonetta meillä ei ollu, vaan yhteiset illanvietot oli aina keittiössä.

En ollu koskaan aikasemmin asunu kämppiksen kanssa ja nyt sainki niitä sitten kerralla yhdeksän. Olihan tämäki ihan mielenkiintonen kokemus, mutta kaks kuukautta yhdeksän kämppiksen kanssa olis ollu jo ihan tarpeeksi mulle. Loonan kanssa mietittiin jossaki vaiheessa, että oltaispa me etitty meille sittenki kaksio ja asuttu siinä sitten kahestaan koko aika. Asuntoa ettiessä aateltiin vaan, että olishan se hyvä, jos olis muitaki kämppiksiä, ettei tulis vaan hengattua kahestaan. Vaikka niitä kämppiksiä oli, niin silti melkeen aina vaan hengattiin joko kahestaan tai sitten muiden kavereiden kanssa. Taisin koko aikana vaan kaks kertaa lähteä muiden kämppisten kanssa jonnekki yhessä. Meitä ei enää oikeen loppuaikana edes kutsuttu minnekään mukaan ku kaikki tiesi, että ei me kuitenkaan lähetä.

Jos olisin semmonen ylisosiaalinen ihminen, niin tämmönen kämppiselämä olis varmasti tosi kivaa. Mutta kun en ole. Piilouduin aina omaan huoneeseen tekeen omia juttuja ja ruuanki melkeen aina söin omassa huoneessa tv-sarjoja katsellen. Ei vaan oikeen innostanu se small talk mitä aina piti vääntää niiden ihmisten kanssa, joihin ei kunnolla koskaan tutustunu. Harkkapäivän jälkeen olis ollu vaan niin kiva kokata ihan rauhassa ilman turhia höpinöitä.

Jotku kämppiksistä oli tosi kivan olosia tyyppejä, mutta ei niihin päässy tutustumaan kunnolla ku aina piti hengata isossa porukassa. Yks ihminen oli kyllä niin tympeä ja inhottava. Se yleensä tervehti vaan sillon, jos mie tervehdin häntä ensin. Käytävällä se tuli aina vastaan nokka pystyssä ja katto minua päästä varpaisiin. Kerran tämä tuli kaverinsa kanssa baarista aamuyöllä kotia ja alko sitten kokkaamaan. Keittiön vieressä asu yks tyttö ja sen huoneeseen kuulu keittiöstä kaikki äänet. Hän meni sitten pyytämään heitä lopettamaan kokkailun, että hän pystyis nukkumaan, niin tämä ärsyttävä kämppis oli vaan vilkassu murhaavasti, eikä ollu sanonu yhtään mitään. Ei edes pyytäny anteeksi. Muutenkaan siellä ei ajateltu yhtään muita, vaan kolisteltiin ja meluttiin keskellä yötä. Loonan kanssa aina aikasin herätessä yritettiin vaan olla tosi hiljaa, ettei kukaan heräis kesken unien.

Kymmenen ihmisen asuessa keskenään yhteiset tilat ei millään tunnu pysyvän siistinä. Meillä kävi kahesti viikossa siivoaja, mutta mulla kävi sitä sääliksi ku keittiö oli aina niin hirveässä sotkussa. Minun mielestä omat jäljet pitäis siivota siitä huolimatta, vaikka siivoaja käykin siivoamassa. Se on ihan sama, missä kunnossa jokasen omat huoneet on, mutta yhteisissä tiloissa pitäis omat jäljet aina siivota, niin kaikilla olis mukavempaa. Jotku kämppikset oli niin avuttomia, että luuli varmaan vessapaperinki vaan ilmestyvän jostain tyhjästä.

Jos olet lähössä vaihtoon, niin suosittelen hoitamaan kaikki paperihommat niin aikaisin ku vaan on mahollista, niin sitten voi hyvillä mielin ettiä paikkaa missä asua. Ei ole yhtään mukava, jos asunnon ettiminen jää viime tippaan. Osa opiskelijoista tekee niin, että ettii asuinpaikan vasta paikan päällä vaihtokohteessa, jolloin huoneen saa varmasti halvemmalla ku netistä. En vaan olis ite uskaltanu tehä niin, vaan mulla tulevan kodin piti olla jo etukäteen tiedossa.

Kotiin oli kyllä aivan ihana palata neljän kuukauden kämppiselämän jälkeen! Nyt oon siis ollu jo puolitoista kuukautta Suomessa, eikä vielä ainakaan ole tullu ihan kamalan ikävä Lissabonia.



-Juuli

Harjoittelukokemuksia Lissabonista

Mie oon ollu jo useammassa eri harkassa ja harkkapaikassa tässä reilun kolmen kuukauden aikana. Koen, että mulla on oikeasti jo kokemusta siitä, millaista on olla harjottelussa maassa, jonka kieltä en osaa muutamia sanoja ja lauseita enempää. Kokemuksia on kertyny laidasta laitaan, tosi hyviä sekä erittäin huonojakin. Oon päässy kokemaan semmosia asioita, joita en varmastikaan Suomessa olis kokenu. Toisaalta en kyllä ole harjotteluissa oppinu varmastikaan yhtä paljon ku olisin Suomessa oppinu. Kielimuuri on ollu suurena hidasteena oppimiselle.

(Kaikki kuvat puhelimella otettuja.)

Ensimmäisessä harkassa, angiografiassa, ei päästy tekemään oikeastaan mitään muuta ku vaan seuraamaan vierestä sen koko kolme viikkoa, mitä siellä oltiin. Ihan hirveästi ei siellä päästy oppimaan, sillä moni ei puhunu englantia ollenkaan ja me sitten Loonan kanssa yritettiin kahestaan aina miettiä, mikä tutkimus tai toimenpide on meneillään. Muutama työntekijä puhui siellä aika hyvin englantia, mutta eihän ne aina ollu sitten siellä meidän kanssa. Meillä oli paljon semmosia päiviä, että kukaan ei puhunu meille juuri mitään koko päivänä. Ainoastaan toivotettiin hyvät huomenet portugaliksi ja ehkä jopa kerrottiin, montako potilasta on päivän aikana.

Seuraava harkkapaikka olikin sitten aivan ihana pieni lastensairaala, joka kuulemma oli kumminkin Portugalin suurin lastensairaala. Siellä tehtiin magneettiharkka ja lasten harkka. Kaks työntekijää puhu tosi hyvää englantia ja päästiinkin heidän kans höpöttelemään kaikkea muutaki ku harkkaan ja työhön liittyvää asiaa. Etenkin lasten harkka oli huippu, vaikka ei ihan hirveästi päästy kielimuurin takia olemaan potilaiden kanssa tekemisissä. Meidän ohjaaja vaan oli niin ihana, että harmitti lähteä siitä sairaalasta pois. Jos oli hiljasia päiviä, niin juteltiin vaikkapa Suomesta ja Portugalista ja hän antoi vinkkejä täällä reissaamiseen. Tässä sairaalassa päästiin seuraamaan leikkausta, jossa potilaan tulehtuneesta sääriluusta poistettiin isoja paloja! Oli tosi jännää! Suomessa röntgenhoitajat ei työskentele leikkaussaleissa, niin siellä ei olis varmaan edes mahdollista päästä seuraamaan leikkauksia. Leivottiin vielä lopuksi lastensairaalaan vietäväksi korvapuusteja ku oltiin harkkapaikkaan niin tyytyväisiä.

Sitten päästäänki minun sädehoidon harkkapaikkaan. Olin siis kyseisessä harkassa samassa sairaalassa, jossa tein myös angioharkan. Sinne mennessä siellä oli yks työntekijä, joka oli oikeasti halukas puhumaan englantia ja ohjaamaan vaihtaria. Mietin sillon, että mitenhän minun käy, jos ohjaaja tulee kipeäksi. No, siinähän sitten kävi niin, että ohjaaja jäi vähän pidemmälle sairaslomalle erään välikohtauksen seurauksena, eikä siis enää tullu töihin minun harkan aikana. Minulta ei koskaan kysytty, olenko mie ok, vaikka tilanne oli vähän uhkaava ja seurasin tilannetta ihan vierestä..

Toisella viikolla sain joka päivä kuulla että: "ei tiedetä mitä sulle tapahtuu". Keskiviikkona mulle sanottiin, ettei tiedetä tuunko seuraavana päivänä harkkaan ollenkaan. Kysyin harkasta lähtiessä, että tuunko huomenna, niin vastaus oli, että: "en tiedä". Kovin oli tervetullut olo siellä ku kukaan ei tuntunu haluavan minua sinne... Päätin sitte loppuviikon olla menemättä harkkaan ku en vaan halunnu olla siellä tietämättä seuraavasta päivästä mitään. Eikä myöskään innostanu seisoskella koko päivää siellä, jos mulle ei muutamaa lausetta enempää päivän aikana puhuttu. Tää koko harkkatilanne sitten johti siihen, että minua syyteltiin vaikka mistä ja tuntu siltä, että ohjauksen toimimattomuus johtui minusta, mutta eihän mulla ollu edes ohjaajaa vaan ku yhtenä päivänä tuolla viikolla... Huvittavin asia mistä minua syytettiin, oli se, että hinkkaan koko ajan käsiäni (eli käytän käsidesiä) ja selvästi siis pelkään saavani jonkun tartunnan. Joo, pelkäsin, että saan tartunnan hirveässä flunssassa olevalta teknikolta tai sitä, että joku sädehoidon potilaista ois tullu kipeäksi ku tämä vaan niisti ja yski käsiin, eikä käyttäny käsidesiä. Muutamat itkut tuli kieltämättä väännettyä ku oli tuo tilanne sen verran kamala. En kestä sitä, että minua syytellään tuolleen kaikesta ja kritisoidaan tosi jyrkästi. Hyvä ku Suomessa on tottunu rakentavaan palautteeseen, niin täällä tuntuu asiat olevan vähän toisin..

Viimiselle sädehoidon harkan viikolle mulle oli järjestetty ohjaaja, joka oli juuri palannu takasin töihin. Hän oliki sitten tosi mukava ja jopa jutteli mulle muustaki ku harkkaan liittyvistä asioista ja kerto myös välillä, mistä ihmiset puhui. Koko harkan aikana opin aika vähän tämän häsläyksen seurauksena ja mun ohjaajan oli melko mahdotonta edes tehdä mulle arviointia.

Asiat tuntuu järjestyvän täällä kamalan hitaasti. Tuo minun kamala harkkatilannekki ois vaatinu nopeeta toimintaa, mutta täällä päässä opettaja ja koulun yhteyshenkilö ei edes vastannu minun sähköposteihin. Suomen päästä tuli heti aamulla vastausta ku illalla laitoin sähköpostia. He alkoivat heti tekemään asian eteen töitä. Täältäki päästä alko sitten kuulumaan jotaki ku Oulusta laittoivat sähköpostia tänne. Muutenki ollu vähän semmosta, että ei oo tienny seuraavasta harkasta mitään ennen perjantai-iltaa, vaikka maanantaina pitäis jo olla uudessa paikassa. Hyvä ku on Suomessa tottunu siihen, että harjottelut ja harkkapaikat on ollu tiedossa jo edellisenä lukukautena

Tämänhetkinen ja viiminen harkkapaikka täällä on aivan loistava! Oon siis isotooppiharkassa jossain yksityisessä tutkimussairaalassa. Se on niin hieno paikka, että en oikeen vieläkään usko sen olevan sairaala. Siellä on esimerkiksi iso puutarha keskellä sairaalaa, merinäköala ja vieressä on yks Lissabonin kuuluisimmista nähtävyyksistä. Tuo postauksen ensimmäinen kuvaki on siitä sairaalasta. Ensimmäisenä päivänä harkasta lähtiessä käytävällä tuli robotti vastaan. Seuraavana päivänä kysyin mikä se on, niin mulle kerrottiin sen kuljettavan lääkkeitä. Tuo robotti tuntuu tulevan vastaan melkeen aina ku kävelen siellä käytävällä. Aika huvittavaa minusta.

Suurin osa työntekijöistä isotooppiosastolla on minua nuorempia, joten aika lailla kaikki puhuu englantia enemmän tai vähemmän. Oon tän viikon viihtyny tosi hyvin siellä ku ihmiset oikeasti juttelee mulle ja vaikuttaa olevan kiinnostuneita minusta. En oo ikinä ennen ollu näin mielissään mistään harkkapaikasta! Eilenki lähdin hymyillen päivän jälkeen kotia. Ainoa miinus tuossa harkkapaikassa on se, että sinne on sen verran pitkä matka, että joudun lähtemään kotoa aina tuntia ennen harkkapäivän alkua.

Mutta tähän harkkaan ja sairaalaan onki sitten hyvä lopettaa meikän harjotteluvaihto parin viikon päästä! Vielä olis tulossa kuitenki monta postausta esimerkiksi reissuista mitä oon tehny, eli tämä ei jää vielä tähän. ;)

-Juuli

Koti-ikävä

Tässä vähän aikaa sitten iski ensimmäisen kerran koti-ikävä Lissabonissa ollessa. Kirjottelin edellisessä postauksessa (täällä!) siitä, kuinka hyvin oon tässä kaupungissa viihtyny. Nyt oon vissiin semmosessa käännekohdassa, jolloin täällä ei enää olekaan niin kivaa. Poikaystävä kävi täällä lomailemassa 1,5 viikkoa ja sen jälkeen vietin pari lomapäivää yksin, vaikka ois kämppistenki kanssa voinu olla, mutta ei vaan kiinnostanu. Meinaa alkaa yheksän kämppiksen kanssa elely jo riittämään.

Palattiin vähän aikaa sitten taas harjotteluun parin viikon lomailun jälkeen ja voin kyllä sanoa, että ei nyt oikeen nappais kahdeksan viikon harjottelun jälkeen jatkaa vielä parissa eri sairaalassa yhteensä kuus viikkoa. Yleensä oon harjottelussa ollu 7-10 viikkoa kerralla, mutta nyt tuleeki muutama viikko enemmän kerättyä harkkaviikkoja kasaan. Eipähän tarvi sitten syksyllä olla harjottelussa juuri kuukautta pidempään.

Meinaa kyllästyttää jo seki, että ei ymmärrä mitä ihmiset puhuu ja harjotteluissaki pääsee tekemään niin vähän kun yhteistä kieltä potilaitten kanssa ei yleensä ole. Erityisesti viime aikoina on turhauttanu se, että meitä ei oltu ollenkaan infottu seuraavista harjotteluista. Tiedettiin ainoastaan, että mitkä harkat meillä on jäljellä, mutta ei mitään tietoa siitä, missä ja millon ne on. Oletettiin, että meillä on ens viikko vapaata, mutta perjantaina tulikin sähköpostia, että mie alotan maanantaina sädehoidon harkan ja Loona menee toiseen harkkaan muualle. No, jospa sitä vapaa-aikaaki jossain vaiheessa vielä olis, niin kerkeäis vielä toteuttamaan suunnitellut reissut ainakin Portoon ja Espanjan puolelle Sevillaan.

Mulle on iskeny täällä joku kamala Lappi-ikävä. Luulen, että syynä on se, että asun nyt niin isossa kaupungissa, eikä hirveästi ole päässyt luontoon rauhottumaan. Haluttais niin kovasti jonnekki keskelle metsää telttailemaan tai autiotupaan ja olla muutama päivä ilman puhelinta. Azoreilla pääsi onneksi vähän vaeltelemaan luonnossa (josta lisää myöhemmin) ja toivottavasti täällä Lissabonin lähistölläki pääsis jossain luontokohteessa pian käymään. Kävinki sitten Lappi-ikävääni ottamassa porotatuoinnin jalkaani muistuttamaan minua aina kodista, missä ikinä kuljenkin.

Täällä on tullu ikävä monia asioita Suomesta. Haluaisin niin syödä niitä ruokia, mitä yleensä arkena syön. Kaikki lemppariherkutki on semmosia, mitä tuntuu vaan pohjoismaista löytyvän. Hanavesi maistuu täällä pahalle, mutta sitä kyllä vois juoda jos vaan tahtoo. Hyvää hanavettä on siis ikävä myös. Eniten on kuitenki ikävä ihmisiä, omaa rauhaa sekä Rovaniemeä ja Oulua. Ulkomailla pidemmän aikaa asuessa oppii arvostamaan monia asioita kotimaastaan, jotka on normaalisti vain itsestäänselvyyksiä. Olen jo toista kertaa asumassa ulkomailla ja olen molemmilla kerroilla todennu, että en haluais varmaan koskaan asua ulkomailla kovin pitkän aikaa tai ainakaan lopullisesti.

Huomenna siis alkaa taas uusi harjottelu. Toivottavasti siellä on mukavaa ja ihmiset osais puhua englantia. Ollaan Loonan kans nyt eri harkkapaikoissa, joten tylsää tulee olemaan, jos yhteistä kieltä ei ole. Jospa tämä ikäväki tästä pian helpottuis, niin vois vaan täysillä nauttia näistä seitsemästä viikosta, mitä mulla täällä on vielä jäljellä.

-Juuli

Elämää Lissabonissa

Seitsemän viikkoa elämää Portugalissa jo takana. Aika on kulunut ihan hurjaa vauhtia ja kohtahan me ollaan jo vaihdon puolivälissä! Tässähän tulee kiire tutkia tätä maata lisää.. Olis vaikka mitä paikkoja missä haluaisin käydä, mutta aika ja rahat ei taida kyllä riittää kaikkeen. Meillä alkaa huomisen harkkapäivän jälkeen onneksi kahden viikon pääsiäisloma, niin pääsee vähän reissaamaan ja tekemään asioita, mihin ei ole oikein ollu aikaa tai jaksamista harjottelun ohella.

Lissabon on aivan ihana kaupunki joen varrella. Meininki on rentoa ja ihmiset on pääosin todella mukavia. Turisteja täällä on kyllä minun makuun jo aivan liikaa ja joka kerta keskustaan mennessä niitä tuntuu olevan vaan enemmän ja enemmän. Oon kuullu sanottavan, että Lissabon on Euroopan hipsteripääkaupunki ja kaipa se sitäkin vois olla. Täältä löytyy kaiken maailman trendiruokapaikkoja, paljon katutaidetta ja useamman kerran viikossa järjestetään erilaisia tapahtumia, joissa ihmiset myy esimerkiksi vintagevaatteita, vanhoja tavaroita ja käsitöitä. Bairro Altossa käydään hakeen baarista juomia ja sitten hengaillaan kadulla kavereiden kanssa tai mennään kivoihin kattobaareihin drinkeille.

Lissabonissa on minusta just sopivasti asukkaita (noin puoli miljoonaa) ja täällä kulkeminen paikasta toiseen on tosi helppoa etenkin metrolla. Ihan hyvin pystyy kulkemaan kaupungilla ilman google mapsiä, mutta onhan se kyllä välillä käytössä aika paljonki ku ei kuitenkaan kovin isoa aluetta täältä tunne vielä. Kerran harkkapaikasta lähtiessä käännyin ajatuksissani ihan väärään suuntaan ja sitte oliki mukava suunnistaa ihan vain oman suuntavaiston perusteella kotia.

Elämä täällä arkeentui tosi nopeasti. Meillä oli muutama päivä vapaata ennen harjottelujen alkua, jolloin kerettiin kuljeskella ympäri kaupunkia aivan turisteina kamerat kaulassa. Sitte ku päästiin harjottelun makuun, niin yhtäkkiä oltiinki arkena melkeen niin ku paikalliset eikä kierreltykään enää joka paikassa kuvaamassa söpöjä värikkäitä taloja. Viikonloppuina on kyllä tuntenu sitten olevansa taas turisti kameroineen ja vyölaukkuineen. Pääsiäisen aikaan aion kyllä olla aivan turistina ja kierrellä nähtävyyksiä, museoita ja käydä ainaki eläintarhassa. Poikaystävä tulee tänään tänne 1,5 viikoksi, niin pitää esitellä sille Lissabonia tässä tulevina päivinä. Meinattiin myös tutkia lähialueita ja käydä Azoreilla seikkailemassa ja bongaamassa valaita.

Elämä täällä poikkeaa aika paljon minun tavallisesta elämästä Suomessa. Joka päivä pitää puhua englantia harkassa, kotona ja missä ikinä kulkeekin. Loonan ja muutaman muun suomikaverin kanssa pääsee onneksi puhumaan myös Suomea. Portugalia on tullu vähäsen opeteltua, mutta kielikurssin jätin kesken ku mie oon niin huono oppimaan kieliä ja en pysyny liian nopean tahdin vuoksi mukana.. Suomessa vietän tosi paljon aikaa kotona oleskellen, mutta täällä oon yrittäny sosialisoitua vähän enemmän. En normaalisti käy juhlimassa muuta ku harvoin, mutta onhan se täällä pitäny käydä monena viikonloppuna ulkona kavereiden kanssa. Asuminenkin on ihan erilaista ku en asukaan poikaystävän kanssa, vaan kämppiksinä onki yheksän muuta opiskelijaa.

Oon viihtyny täällä Lissabonissa tosi hyvin, mutta ihan varmasti palaan mielelläni kesäkuun lopulla Suomeen. Kyllähän Suomi on vaan paras paikka asua! Vielä on kuitenki pari kuukautta aikaa asua täällä ja tutkia tätä ihanaa maata lisää.


-Juuli

Nazaré

Viime viikonloppuna lähettiin Erasmus Life Lisboan järjestämälle retkelle Nazaréen. Tais olla kyllä ensimmäinen ja viiminen opastettu kaupunkiretki mille täällä meen. Oli aika inhottava käydä luontokohteessa varmaan sadan ihmisen porukassa. Sinne luontoon pitäis mennä minun mielestä rauhottumaan ja nauttimaan hiljasuudesta. Tällä retkellä ei kyllä omaa rauhaa juuri ollu. Muutenki opastukset oli vähän tylsähköjä ja olisin halunnu tutkia kaupunkia omaan tahtiin. Siellä oli niin söpöjä pikkukatuja, että olis ollu kiva kuljeskella niillä, mutta eipä semmoseen ollu aikaa. Välillä oli rajallisesti aikaa tutkia ympäristöä itekseen, mutta eihän se aika riittäny mihinkään. Alkuillasta oli onneksi pari tuntia aikaa kattella valtavia aaltoja ja kuljeskella omassa rauhassa. Harmi vaan, että ei odotettu auringon laskevan kunnolla ennen ku lähettiin bussilla takasin Lissaboniin. Ihan kiva retki oli kuitenki, mutta taidan ens kerralla reissata ihan vaan kavereiden kesken. Mutta olihan tämmönen retki kyllä helppo, eikä maksanukaan ku 25€.

Nazaré on reilun sadan kilometrin päässä Lissabonista sijaitseva rantakaupunki ja kalastajakylä. Siellä on mitattu maailman isoimmat aallot ja niitähän me lähettiinki kattomaan. Maailman korkein mitattu aalto, millä on surffattu oli jopa 24,4 metriä korkea! Jos kiinnostaa, niin täältä pääset kattomaan nuilla valtavilla aalloilla surffaamista: Biggest Waves Ever Surfed - Nazare. Mulla ainaki tuli aivan kylmät väreet ku tuota videota katto.. Tällä kertaa aallot ei mitään hurjan isoja ollu, mutta isoja kuitenki. Niemen toisella puolen meri oli tosi rauhallinen (edellisessä kuvassa), mutta toisella puolen oliki sitten isoja aaltoja. 

Oon ollu aikasemmin opastetuilla retkillä muutaman kerran. Australiassa olin jopa kolmen päivän opastetulla retkellä maailman suurimmalla hiekkasaarella, Fraser Islandilla, mutta sinnepä ei kannata omin päin lähteä ku ihmisiä kuolee siellä ajaessaan hiekkateillä, jotka ei oikeasti ole edes kunnon teitä. Oon myös ollu esim. Turkissa opastetulla purjelaivareissulla ja sitten jollain muilla pienemmillä retkillä. Täällä olis suunnitelmissa käydä ainakin valaiden bongausretkellä ja mahdollisesti opastetulla kajakkiretkellä, sillä en ehkä uskalla vielä omin päin lähteä melomaan tuntemattomilla vesillä. Tai ehkä tuonne jokeen vois uskaltaakki, mutta en oo löytäny paikkaa, mistä vuokrata kajakki. Olis ihan mahtava päässä täällä jatkamaan viime kesänä alotettua uutta harrastusta!

Tämän viikonlopun oon ollu flunssassa ja melkeenpä makoillu vaan kotona kattoen Outlanderiä. Tuntuu, että koko viikonloppu on menny ihan hukkaan ku ei oo käyny missään kauppaa kauempana. Tarkotus oli lähteä kämppisten kans Sintraan, mutta olin kyllä semmosessa kunnossa, että en ois jaksanu siellä kierrellä hulluna. Nyt on onneksi jo paljon parempi olo niin voi tulevalla viikolla tehäkki jotain. Ens viikonloppuna vois vähän tutkia lähistöllä olevia rantoja ja mennä kokeileen pitkästä aikaa surffausta. :)

-Juuli

Täällä ollaan!

Nyt on yli viikko elämää Portugalissa takana. Ollaan asetuttu aika hyvin uuteen kotiin ja tutkittu kaupunkia niin paljon, että aletaan jo tunnistamaan paikkoja, missä ollaan jo käyty aiemmin. Metrolla liikkuminen ei ole vielä kauhean tuttua, kun ollaan mieluummin kuljettu kävellen näin alkuun, että nähtäis mahdollisimman paljon tätä ihanaa kaupunkia.

Saavuttiin Lissaboniin viime viikolla tiistai-iltana melko myöhään. Vuokraisännän kanssa oltiin onneksi sovittu, että hän on meitä vastassa ja saadaan heti avaimet meidän huoneisiin, niin ei tarvi miettiä muita majapaikkoja ensimmäisille öille. Päästiin siis asettumaan meidän Portugalin kotiin nopeasti. Tiedossa oli, että asunnossa on kymmenen makkaria, joten kämppisten määrä ei tullu yllätyksenä. Onhan tässä kyllä totuttelemista kämppiselämään, koska en ole ikinä ennen asunut solussa. Eipä ainakaan ole yksinäistä! Meni melkein viikko siihen, että olin tavannut kaikki kämppikset, sillä ihmiset tuntuvat menevän omia menojaan ja oleilevan huoneissaan melko paljon ainakin arkena. Kämppiksinä meillä on kaksi italialaista, kaksi ranskalaista, kaksi saksalaista, slovenialainen ja kiinalainen, joista melkein kaikki on täällä vähintään yhtä pitkään ku meki. Ollaan jo pariin otteeseen vietetty kämppisten kanssa iltaa meiän keittiössä ja eilen tehtiinki porukalla portugalilainen illallinen.

Ensivaikutelma Portugalista on erittäin hyvä. Portugalilaiset ihmiset tuntuvat olevan todella ystävällisiä ja kaikki yrittävät auttaa jopa ilman yhteistä kieltä. Lissabon vaikuttaa myös aivan ihanalta paikalta, joten uskon viihtyväni täällä hyvin nämä neljä kuukautta. Asioiden hoitaminen on ollut yllättävän helppoa, vaikka kuvittelin täällä sen olevan hankalaa.

Englannin kielen puhuminen tuntui ensimmäisinä päivinä hirveän vaikealta, kun ei ole oikein Suomessa päässyt viime aikoina juttelemaan ulkomaalaisten kanssa. Ainoastaan viime lukuvuonna tuutoroin vaihtareita, joten silloin tuli hengailtua ulkomaalaisten kanssa jonkin verran ja tietenkin tuli englantia silloin puhuttua vähän enemmänkin. Muutaman päivän täällä asumisen jälkeen alkoi englanti kuitenkin taas luistamaan entiseen malliin ja toivottavasti kohta vielä paremminkin!

Viime viikolla käytiin meidän koululla (Escola Superior de Tecnologia de Saúde de Lisboa) ja saatiin vihdoin tietää, mitä harjoitteluja tullaan täällä tekemään. Tiedetään nyt meidän lomistakin, niin voidaan suunnitella jotain reissuja. Tällä viikolla sitten ollaan pariin otteeseen käyty meidän harkkapaikalla, mutta ei olla päästy vielä aloittamaan harjoittelua kunnolla.

Ollaan joka päivä kävelty jalat kipeiksi kaupunkia ristiin rastiin, hoidettu asioita ja tutustuttu ihmisiin. Uusia kavereita ollaan saatu ja minun vanhoja tuttuja nähty. Sattumalta yks italialainen kaveri, joka oli au pairina muutama vuosi sitten Rovaniemellä asuu kans täällä. Minun oman au pair -ajan suomikaveri asuu myös täällä! Huvittavaa, että ollaan tavattu viimeksi neljä vuotta sitten Australiassa ja nyt täällä, eikä Suomessa ikinä..

Lähdetään viikonloppuna Erasmuksen järjestämälle retkelle reilun 100 kilometrin päähän Nazaréen kattomaan ilmeisesti maailman suurimpia aaltoja, joissa jotku hullut surffaavat.. Kerron tuosta reissusta lisää sitten myöhemmin!

PS. jos haluaa seurata minun seikkailuja ja arkea täällä vähän tiheämpään, niin minua voi seurata instagramissa nimimerkillä @juuuuuli (viidellä u:lla..). Päivittelen instastoryä varmaan joka päivä ainakin näin alkuun ☺

-Juuli

Kohti Lissabonin harjoitteluvaihtoa

Olen aina ollut seikkailijaluonne ja rakastan uusien paikkojen tutkimista maailmalla. Mietin joskus lukion alkuvaiheessa lähteväni vaihto-oppilaaksi Amerikkaan tai jonnekin muualle, mutta en lopulta sitten uskaltanutkaan lähteä huonon kielitaitoni vuoksi. Toisen asteen opintojen jälkeen kuitenkin rohkaistuin ja lähdin Australiaan au pairiksi, vaikka osasin englantia edelleen yhtä huonosti kuin paria vuotta aikaisemmin. Australiassa kielitaitoni parani ja siellä asumisen jälkeen päätin, että sitten joskus korkeakouluopintojen aikana aion lähteä ulkomaille vaihtoon. Nyt onkin vihdoin se tilanne, että tämä röntgenhoitajaopiskelija on lähdössä harjoitteluvaihtoon Portugaliin!

Tarkoitus oli olla vaihdossa enintään kolme kuukautta, mutta jotenkin tässä nyt kävi niin, että siellä tullaan viettämään jopa kolmasosa vuodesta. Harvoin tulee tällaisia mahdollisuuksia lähteä ulkomaille hieman taloudellisestikin tuettuna, joten pitihän se sitten ottaa kaikki vastaan, mitä Portugalin päästä tarjottiin. Koko kevät ja alkukesä ollaan sitten Lissabonin lämmössä! En kyllä tiedä yhtään, että miten lämmintä siellä on sitten parin viikon päästä, mutta varmasti paljon lämpimämpää kuin täällä.

Vaihtoon lähtö tuo minulle lisämotivaatiota opiskeluun ja uusia näkökulmia oman alani hommiin. On mukava päästä näkemään minkälaista röntgenhoitajien työ on ulkomailla, erityisesti sellaisessa maassa, jossa röntgenhoitajat ei oikeasti olekaan hoitajia, vaan enemmänkin röntgenteknikkoja. Heillä tekninen osaaminen on varmasti paljon laajempaa kuin Suomessa, joten odotan harjoitteluiltani teknisten taitojeni syventymistä. Uskon hyötyväni tulevaisuudessa työelämässä siitä, että olen ollut harjoittelussa ulkomailla. Olen kuullutkin siitä, että työnantajat tykkäävät, jos työnhakija on ollut opintojen aikana ulkomailla vaihdossa.

Minun mielestä ei kannata pitää esteenä lähtemiselle sitä, että kielitaitosi ei omasta mielestäsi riitä (tietenkin kielitaito tulee olla riittävä koulun kriteerien mukaan), sillä kieltä varmasti oppii sitten reissussa lisää. Ei-englanninkielisessä maassa ei mahdollisesti paikallisetkaan osaa kunnolla englantia, joten ei sitä kannata pelätä, etteikö muka itse osaisi kieltä käyttää. Minua ehkä kuitenkin hieman pelottaa se, että kielimuuri voi olla esteenä oppimiselle. Välillä on ollut vaikea ymmärtää alaan liittyviä asioita ihan suomen kielellä, joten vieraalla kielellä oppiminen on varmasti haastavaa, mutta otan haasteet innolla vastaan!

En halunnut lähteä vaihtoon yksin, vaikka olen ennenkin asunut ulkomailla ilman perhettä ja muita läheisiä. Luokkakaverin kanssa olimme molemmat samaa mieltä yksin lähtemisestä, joten päätimme sitten lähteä yhdessä. Minulla on siis vaihdon aikana vertaistuki koko ajan lähellä, nimittäin meistä tulee pian kämppiksiä! Jännä muutenkin päästä kokeilemaan soluasunnossa asumista, siitä kun ei minulla ole ennestään kokemusta.

Jos päätät lähteä vaihtoon, niin suosittelen hoitamaan kaikki tärkeät asiat mahdollisimman aikaisin, jotta ei tule ongelmia esimerkiksi asunnon löytämisen kanssa. Tietysti asioiden selviäminen ei pelkästään ole sinusta kiinni, vaan toisessa päässä voidaan niitä käsitellä hieman hitaampaan tahtiin kuin mihin Suomessa ollaan totuttu. Meillä esimerkiksi harjoittelun sopimus saatiin allekirjoitettuna takaisin vasta kuukausi ennen lähtöä, vaikka yhteistyökoulun kanssa alettiin jo viime keväänä selvittelemään harjoittelumahdollisuuksia. Me ei edes tiedetä vielä tarkalleen, mitä harjoitteluja tullaan vaihdossa tekemään paria harjoittelua lukuun ottamatta. Asunnon etsintäkin hieman viivästyi sopimusasioiden jäädessä melko viime tippaan. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä ja mekin onneksi löydettiin vähän aikaa sitten kämppä, missä asustella seuraavat kuukaudet.

Portugali kiinnostaa maana minua erityisesti, sillä olen nähnyt paljon kuvia sen värikkäistä kaupungeista ja upeasta luonnosta. En malta odottaa, että päästään tutkimaan etenkin sitä kaunista luontoa, mitä olen kaikissa kuvissa nähnyt. Tuntuu siltä, etten tiedä kyseisestä maasta ja sen ihmisistä kovinkaan paljoa, joka uskoakseni on hyvä asia, sillä minulla ei ole minkäänlaisia ennakkoluuloja tätä maata kohtaan. Tiedän, että Portugalissa puhutaan portugalin kieltä, joka minun korviini kuulostaa vähän venäjältä, ja että Lissabon on Portugalin pääkaupunki. Paljon enempää en oikeastaan tiedä, joten minulla on hirveästi opittavaa tuosta minulle uudesta maasta.

Mutta mitä odotan vaihdolta eniten? Sitä, että pääsen oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Ulkomailla oudossa ympäristössä asuminen on jännää, kun mikään ei ole oikein tuttua ennestään. Kaikki asiatkin joutuu hoitamaan vieraalla kielellä. Olen nykyään semmoinen kotihiiri ja tykkään olla sohvan nurkassa ihan liikaa. Nyt vaihtoon lähtiessä joudun ottamaan itseäni niskasta kiinni ja sosialisoitumaan vähän enemmän. Odotan erityisesti myös sitä, että pääsen vapaa-ajalla seikkailemaan ympäri Portugalia!

Nyt alkaa pikkuhiljaa olemaan tärkeimmät vaihtoon liittyvät asiat järjestettynä ja lähtöön on aikaa enää alle kolme viikkoa. Vielä kun saisi viimeiset kouluhommat ja tentit alta pois, niin ollaan valmiita lähtöön!


-Juuli